Aknestikista laulaja-lauluntekijäksi
Perjantaina 14.10. P-klubille saapuu vuosina 1984-2002 toimineen suomirockyhtye Aknestikin keulakuva Jukka Takalo. Nykyään soolouraa tekevä laulaja-lauluntekijä on tunnettu paitsi kiharasta tukastaan, myös kepeän kantaaottavista kupleteista ja koskettavista suomirocklauluista. Kuuluupa meriittilistalle myös Ilmakitaran MM-kisojen ideointi.
Takalo saapuu esiintymään Kaustiselle soolona, osana vuoden 2016 huhtikuussa ilmestyneen Suomen kuningas -albuminsa julkaisukiertuetta. Aiemmin hän kertoo olleensa paikkakunnalla muun muassa lapsena Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla, leikkimökkimajoituksessa joen rannalla. Yhteyksiä maakuntaan löytyy myös suvun kautta. Takalon isoisä oli korvakuulolta viulua soittanut pelimanni, ja hänen isänsä rumpali 60-luvun tanssiyhtyeissä Keski-Pohjanmaalla. Takalolle itselleen on myös hyvin tärkeää olla jostain kotoisin, hänen tapauksessaan Martinniemestä. Lyriikoissa onkin kuultavissa Oulun murretta ja paikallisiakin asioita. Takalo kokee olevansa oman seutunsa Trubadurix, jolla on paikka kylässä siinä missä lääkärillä ja papillakin. Lauluntekijänä hänellä on mahdollisuus tarkkailla yhteiskuntaa ulkopuolelta, vapaana poliittisista agendoista ja sanoa näin, mitä ajattelee asioista. Tiukinkin teksti on Takalon teksteissä kuitenkin koristeltu naivistisin värein.
Takalolta on aiemmin julkaistu neljä sooloalbumia, joista viimeisin oli kansanlaulumaisia kupletteja sisältänyt Maakinen Mysteeri Trio (2013). Soiva Siili -duon kanssa yhteistyössä tehty lastenlevy Vastarannan Siili oli ehdolla vuoden lastenalbumiksi Emma Gaalassa vuonna 2015. Kantaaottavista kappaleista tunnettu Takalo muistetaan myös YouTuben kautta hitiksi nousseesta biisistä Jokainen on vähän homo.
Jukka Takalo soolona P-klubilla
Pe 14.10 klo 22.00 alkaen, Ravintola Pelimanni
Sisäänpääsy 5€
Järj. Kaikenlaisen musiikin yhdistys, Musiiki ry