Valmiina, paikoillenne, HEP!

Musiiki ry:n SYYSKAUSI 2021

Olemme valmiina, jälleen kerran. Konsertteja on siirretty, siirretty uudelleen, siirretty vielä kerran ja vieläkään ei takuuvarmasti voi sanoa konserttien toteutuvan. Niin, kulttuurialaa kurittanut korona on siirtänyt kaikkea jo puolentoista vuoden ajan. Mutta loppuuko toiminta, loppuuko usko konserttien järjestämiseen? Ehei!

Me uskomme tilanteen helpottavan, me uskomme tapahtumien ja konserttien avautuvan, me uskomme ihmisten tarpeeseen kuulla elävää musiikkia, nähdä soittajia, laulajia, tanssijoita, näyttelijöitä, kuvataiteilijoita, yksinkertaisesti TUNTEA TAIDETTA!

Uusi syyskauden ohjelmisto on valmis. Upeita konsertteja ja kaikenlaista musiikkia. Tulossa on jazzin kärkinimiä, kansanmusiikkia, laulaja-lauluntekijää ja folkahtavaa englanninkielistä poppia. Nautitaan musiikista ja käydään mahdollisimman paljon konserteissa, tapahtumissa ja näyttelyissä. Taide tarvitsee kuluttajia nyt enemmän kuin koskaan!

Advertisement

Muutoksia tuleviin tapahtumiin

Lauantaina 7.11. pidettäväksi suunniteltu P-klubilla Topi Saha joudutaan valitettavasti perumaan koronarajoituksista johtuen. Toivottavasti saamme Topin klubille, kun tilaisuuden järjestäminen on taas mahdollisempaa.

Iloksenne voimme kuitenkin ilmoittaa, että Tunnelmallinen joululauluilta sunnuntaina 13.12. klo 16 toteutetaan suorana yhteislaululähetyksenä Musiiki ry:n facebook-sivuston kautta. Pääsemme näin nauttimaan Outi Kankaan ja Ritva Talvitien sävelten tenhosta tuttuja joululauluja kotisohvalla lauleskellen.

Syksyn P-klubisarja käynnistyy!

P-klubien tuoreen syyskauden korkkaa perjantaina 15.9. lempeään melankoliaan taipuva Antti Autio.

Antti Autio on uuden polven artisti ja yhtye, joka soittaa raikkaaseen ja vahvaan laululyriikkaan sekä polveilevaan kitarointiin pohjautuvaa suomenkielistä folkrockia. Ylistetty yhtye tunnetaan omaperäisestä tyylistään sekä intensiivisistä ja tunnelmallisista keikoistaan.

P-klubilla triokokoonpanossa soittavat:
Antti Autio – laulu ja kitara
Ella Rosenlund – viulu ja laulu
Joel Parvamo – sähkökitara

Antti Aution esikoisalbumi julkaistiin helmikuussa 2017.

Keikka alkaa klo 22, sisäänpääsy 5€, Ravintola Pelimanni.

Tapahtuma Facebookissa >>>

Kuvaaja: Venla Helenius


**


P-klubin syyssarja jatkuu marraskuulle saakka:
pe 6.10. Arto Anttila, Ravintola Pelimanni
pe 24.11. Viitasen Piia (trio), Ravintola Pelimanni

P-klubeja tukemassa Musiikin edistämissäätiö MES.

Syksyn aikana tulossa myös kyläiltamat ja iki-ihana Taiteen päivä!

Jukka Takalo P-klubilla pe 14.10.

Aknestikista laulaja-lauluntekijäksi

Perjantaina 14.10. P-klubille saapuu vuosina 1984-2002 toimineen suomirockyhtye Aknestikin keulakuva Jukka Takalo. Nykyään soolouraa tekevä laulaja-lauluntekijä on tunnettu paitsi kiharasta tukastaan, myös kepeän kantaaottavista kupleteista ja koskettavista suomirocklauluista. Kuuluupa meriittilistalle myös Ilmakitaran MM-kisojen ideointi.

Jukka TakaloTakalo saapuu esiintymään Kaustiselle soolona, osana vuoden 2016 huhtikuussa ilmestyneen Suomen kuningas -albuminsa julkaisukiertuetta. Aiemmin hän kertoo olleensa paikkakunnalla muun muassa lapsena Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla, leikkimökkimajoituksessa joen rannalla. Yhteyksiä maakuntaan löytyy myös suvun kautta. Takalon isoisä oli korvakuulolta viulua soittanut pelimanni, ja hänen isänsä rumpali 60-luvun tanssiyhtyeissä Keski-Pohjanmaalla. Takalolle itselleen on myös hyvin tärkeää olla jostain kotoisin, hänen tapauksessaan Martinniemestä. Lyriikoissa onkin kuultavissa Oulun murretta ja paikallisiakin asioita. Takalo kokee olevansa oman seutunsa Trubadurix, jolla on paikka kylässä siinä missä lääkärillä ja papillakin. Lauluntekijänä hänellä on mahdollisuus tarkkailla yhteiskuntaa ulkopuolelta, vapaana poliittisista agendoista ja sanoa näin, mitä ajattelee asioista. Tiukinkin teksti on Takalon teksteissä kuitenkin koristeltu naivistisin värein.

Takalolta on aiemmin julkaistu neljä sooloalbumia, joista viimeisin oli kansanlaulumaisia kupletteja sisältänyt Maakinen Mysteeri Trio (2013). Soiva Siili -duon kanssa yhteistyössä tehty lastenlevy Vastarannan Siili oli ehdolla vuoden lastenalbumiksi Emma Gaalassa vuonna 2015. Kantaaottavista kappaleista tunnettu Takalo muistetaan myös YouTuben kautta hitiksi nousseesta biisistä Jokainen on vähän homo.

Jukka Takalo soolona P-klubilla
Pe 14.10 klo 22.00 alkaen, Ravintola Pelimanni
Sisäänpääsy 5€
Järj. Kaikenlaisen musiikin yhdistys, Musiiki ry

Laulua, leikkiä kaiken aikaa pe 30.9.

Laulussa ja leikissä on riemua ja taikaa!

Kaikenlaisen musiikin yhdistys Musiiki ry kutsuu kaikki mukaan nyt toisen kerran järjestettävään muskarikonserttiin mummojen ja vaarien laulujen ja leikkien aarteiston löytöretkelle. Palvelutalo Iltaruskossa ollaan kaikki yhdessä isossa sylissä, pienet ja isot ja keskikokoisetkin. Eikä tässä konsertissa pyyhitä näyttöruutuja, vaan äidin, isän, mummon, vaarin, tai vaikkapa kaverin tai naapurin poskea – kädestä voi tarttua hellästi kiinni, viedä tanssiin, laulaa yhdessä tai ihan vaan kuunnella, katsella ja nauttia. Herkkyyttä ja hersyvää riemua laulun ja leikin aikamatkalla ohjailevat Vuokko Korva ja Marianne Oivo.

Laulaminen on ihmiselle keino pitää itseään hyvänä sisältäpäin. Ja hyvänä siinä samalla tulee pidettyä myös vierustoveriakin. Ja kenties jokin laulu saa jo liki unohtuneen muiston heräämään, laittaa jalat liikkeelle, kutsuu sinutkin leikkiin, heittäytymään ja hupsuttelemaan. Siispä kaikki vauvasta vaariin ja muksusta mummoon – tervetuloa mukaan!

pe 30.9.2016 klo 17.30-18.15 Laulua, leikkiä kaiken aikaa
Palvelutalo Iltarusko, vapaa pääs

Bill Hota & the Pulvers avaa P-klubin syyssarjan

Kaikenlaisen musiikin yhdistys Musiiki ry:n tuottaman P-klubin syyskauden Ravintola Pelimannissa korkkaa perjantaina 2.9.2016 Bill Hota & the Pulvers tarjoamalla häkellyttävän suoraviivaista syväluotausta eteläpohjalaisuuden syvimpään ytimeen.

Bill Hota & the Pulvers on löytänyt pitkään hukassa olleen avaimen suomalaisen musiikkiperinteen alkuvoiman tallentamiseksi. Kaikki sujuu billharmonisessa, hyvin voidellussa yhteisymmärryksessä. Monikulttuurinen Etelä-Pohjanmaa on antanut jälleen kerran omien poikiensa luovalle folkfantasialle sykkivän energiaruiskeen!

Jos Bill Hota & the Pulversia orkesterina pidetään soinnin ja rikkaiden, mutta tasapainoisten orkesterivärien suvereenina mestarina, ei kaidalta polulta astuta paljoakaan harhaan: sävelkielen konfliktit puuttuvat, eikä kriisejä tai eksistentiaalisia ongelmia sektorilla ilmene. Kun orkesteri on riittävän pieni ja se soi täydellisen homogeenisesti, eivät yksittäiset instrumentit pääse sitä jyräämään – varsinkin kun viulukin soi ajoittain varsin hillitysti ja elegantisti. Vastapainoksi Billareiden konsertissa osansa saavat räävittömästi renkuttavat rytmit, jotka soitetaan ilmoille yhtä vaivattomasti kuin mikä hyvänsä konstailematon kansanlaulu. Keikkojen kepeä poljento muuttuu poikkeuksetta loppua kohden varsin aistikkaita, mutta hypnoottisia ratkaisuja viljeleväksi komppiaparaatiksi, jolloin melodiatkin välttelevät sensuelleimpia sävelkaarroksiaan unetvievien riffien painaessa päälle lähes taianomaisesti.

Bill Hota & the Pulvers:
Kyösti Järvelä – viulu, laulu
Pentti Haapanen – kitara, laulu
Juma Lautamaja – kontrabasso, laulu

Keikka alkaa klo 22, sisäänpääsy 5€, Ravintola Pelimanni

Bill Hota & the Pulvers (Kuva: Johan Björklund)

P-klubin syyssarja jatkuu marraskuulle saakka:

pe 23.9. Varjakka String Band, Ravintola Pelimanni
pe 14.10. Jukka Takalo, Ravintola Pelimanni
pe 25.11. Valma & VarsiNaiset, Ravintola Pelimanni

P-klubeja tukemassa Musiikin edistämissäätiö MES.

P-klubin syyssarjan avaa Antero Lindgren 27.9.!

Musiiki ry:n P-klubin syyssarja aloitetaan perjantaina 27.9.2013, jolloin helsinkiläinen Antero Lindgren esiintyy Ravintola Pelimannissa.

Laulaja-lauluntekijä Antero Lindgrenin musiikki on melankolista, herkkää ja vangitsevaa tarinankerrontaa. Esikoisalbumi Mother julkaistiin helmikuussa 2012, ja se tönäisi musiikkipiirit polvilleen konstailemattomalla taituruudellaan. Kakkosalbumi Talking With Dead näki päivänvalon kuluvan vuoden toukokuussa.

Rumba ja YleX rankkasivat Antero Lindgrenin Tulevaisuuden tusina 2013 -listallaan ykkössijalle: ”Lindgrenin ura on todella kaikilla mittareilla nousukiidossa. Hänen debyyttilevynsä tuhannen kappaleen ensipainos on myyty jo loppuun, mikä on nykypäivänä matalan profiilin artistilta kelpo suoritus. Hän on ollut kysyttyä kamaa myös keikkarintamalla ja ehtinyt koluta läpi niin Flow’n, Ruisrockin kuin enimmän osan maamme klubikentästä.”

Antero Lindgren Ravintola Pelimannissa pe 27.9.2013. Keikka alkaa klo 22, sisäänpääsy 5€. Lämpimästi tervetuloa!

 

antero lindgren
PS. P-klubin syyssarja jatkuu joulukuulle saakka! Lokakuussa Taiteen päivänä 25.10. Ravintola Pelimannissa esiintyy Machinous Acoustic Johns (vapaa pääsy!), marraskuun P-klubilla kuullaan 22.11. Folkkareita (Ravintola Pelimanni, sisäänpääsy 5€) ja joulukuussa 14.12. Pauliina Syrjälää (Kansantaiteenkeskus, sisäänpääsy 5€). Lisätietoja tuloillaan!

Earth Hour -konsertti shamaaniviulistin kanssa

Mikä olisi parempi tapa viettää maailmanlaajuista Earth Hour -tuntia kuin shamaaniviulun johdattelemana?

Musiiki ry järjestää Shamaaniviulisti Tuomas Rounakarin konsertin kynttilöiden ja takkatulen loisteessa tunnelmallisessa Pelimannitalossa Kaustisella. Näin Musiiki ry haastaa yleisöä ottamaan osaa WWF:n maailmanlaajuiseen Earth Hour -ilmastotapahtumaan. http://wwf.fi/earthhour/

Lauantaina 23.3. klo 20.30-21.30 sammutetaan turhia valoja ympäri maailmaa julkisista ja yksityisistä rakennuksista. Tämä ele ilmentää huolta ympäristöstä ja ilmaston muutoksesta. Samana hetkenä Tuomas Rounakarin shamaaniviulu, laulu ja tarinat kuljettavat kuulijaa syvälle tietoisuuteen, hiljaisuuteen ja puhtaan sisäisen voiman lähteelle.

                                                                             

Shamaaniviulu luo siltoja

Shamaaniviulu-esitys pohjautuu vahalieriöihin, jotka suomalainen kielitieteilijä Kai Donner nauhoitti Siperianmatkoillaan vuosina 1912-1914. Nämä vahalieriöt sisältävät erityisen harvinaisia lauluja oikeiden shamaanien laulamina.

Noin vuosi sitten Kokkolaan muuttanut Tuomas Rounakari vaikuttui 2000-luvun alussa syvästi näistä vahalieriöistä ja sukelsi arktisten kansojen rituaalisen musiikin maailmaan. ”Se oli yhtä aikaa täydellisen outoa ja täydellisen tuttua. Sen ihmettelemisen äärelle olen halunnut palata uudestaan ja uudestaan.”, Rounakari hahmottelee ensikokemustaan. Oman työnsä yhtenä tarkoituksena hän haluaa luoda myös siltaa erilaisten kulttuurien välille. ”Etsin erilaisia alkuperäiskulttuurien ilmentämistapoja, jotka ovat meidän kulttuurissamme mahdollisia ymmärtää.”, hän kiteyttää.

Tuloksena on ainutkertainen konsertti, jossa alkuperäiskansojen myytit ja Donnerin matkakertomukset siivittävät transsiin vajoavan viulistin soittoa. Shamaaniviulu sisältää alkuperäisnauhoihin perustuvia tulkintoja ja improvisaatioita sekä Rounakarin uusia sävellyksiä.

Shamaaniviulu-esityksessä Rounakari soittaa viulun lisäksi hantien perinteistä jouhikontapaista soitinta ning-juhia sekä siirtää shamaanirummun rytmin jalkojensa poljentoon ja nilkkakellojen kalkkeeseen.

kuvaaja: Rimma Lillemägi

Nykyajan shamaanin työnkuva

Säveltäjä-viulisti-etnomusikologi Tuomas Rounakari on todellinen musiikin moniammattilainen. Hänellä on klassisen-, jazz- ja kansanmusiikin opintoja ja töitä  takanaan niin Suomessa kuin ulkomailla aina New Yorkista Siperian tundralle. Hän tekee parhaillaan taiteellista tohtorinväitöstyötä Sibelius Akatemiaan ja lauantain konsertti on yksi viidestä väitökseen liittyvästä konsertista. Rounakaria työllistää tiiviisti myös ulkomailla menestyvä heavymetal-yhtye Korpiklaani, johon Rounakari tuo erityisen lisänsä viulullaan kansanmusiikin ja shamanismin keinoin. ”Olen varmasti hevigenren ainoa muusikko, joka pukeutuu lavalla kokonaan valkoisiin.”, nauraa Rounakari ja lisää ”Haluan aina ravistaa paikalleen jumiutuneita käsityksiä asioista.”  Konserttien lisäksi Rounakari opettaa improvisaatiota ja arktisten kansojen musiikkia Keski-Pohjanmaan konservatoriossa sekä ammattikorkeakoulu Centriassa.

Musiiki ry haastaa konserttiyleisöä saapumaan paikalle ilmastoystävällisin keinoin huomioimalla tämän lipun hinnassa.
Opiskelijat/eläkeläiset 5e
Kävellen tai pyörällä 7e
Autoillen 10e

Konsertissa ei ole väliaikaa. Kahvio avataan klo 19.30.

Lämpimästi tervetuloa!